Perustetaanko sellainen yhteinen kirjablogi? 

Näillä sanoilla lähestyin äitiäni tänä keväänä ja siitä se idea alkoi hautumaan.  Meitä on aina yhdistänyt rakkaus kirjoihin ja lukemiseen. Lähes jokainen puhelumme kääntyy aiheeseen, mitä olemme lukeneet viime aikoina. Mutta niitä on joskus niin vaikea muistaa. Mikä sen hyvän kirjan nimi olikaan, jonka luin jouluna? Siihen pulmaan ratkaisuksi löytyi tämä yhteinen blogi. Kahden sukupolven yhteinen lukemisharrastus. Ehkä muutaman vuoden kuluttua jo kolmen sukupolven ?(Tyttäreni on 4-vuotias kirjojen ystävä)

Näin alkuun hieman syväluotaavia kysymyksiä ja pohdintaa, miten meistä tuli tällaisia lukijoita kuin olemme. Minä olen Tytär, blogin ylläpitäjä ja äitini on Äiti ja tämä on meidän yhteinen kirjablogimme. Rakkaudesta kirjallisuuteen.

Kuka olet?

Äiti:

Olen eläkkeellä oleva lasten kanssa elämäntyöni tehnyt ahkera kirjojen lukija

Tytär:

Olen 30-vuotias humanisti, joka on perinyt rakkauden kirjoihin äidiltään.

Lapsuuden kirjamuistot:

Äiti:

Elämäni ensimmäinen kirjanen oli joululahjaksi saamani Topeliuksen Sampo Lappalainen. En osannut vielä lukea ja minulle luettiin kirja useaan otteeseen. Kolmannella luokalla pääsin vihdoin lainaamaan kirjoja koulun kirjastosta kerran viikossa. Kerralla sai lainata vain kaksi kirjaa, että kirjat riittäisivät kaikille. Sitten tärähti. Sain käsiini Milnen Nalle Puhin. Oli lauantai, kotona tuoksui leivotulta, sillä meillä leivottiin aina lauantaisin. Käperryin pirtin nurkkaan pullaa mutustaen ja ahmin kirjan kannesta kanteen. Tuntuu, että vieläkin kuulen Nalle Puhin tassujen töminän, kun Risto Reipas veti sitä portaita alas. Jäin kerralla koukkuun. Hurahdin kirjojen maailmaan.

Tytär:

Ensimmäinen kirja jonka muistan, kertoi ankasta ja nallesta. Olen unohtanut kirjan nimen, mutta muistan vielä jokaisen kuvan siitä. Äitini luki sitä minulle joka ilta. Ja koska osasin sen ulkoa, äiti luki sitä tahallaan väärin ja minä kerroin miten se oikeasti meni. Hyvin varhain pääsin äidin mukana kirjastoon. Kirjastosta tuli minulle kuin toinen koti ja vedin lainaamaani kasaa usein pulkalla kotiin. Kasa painoi liikaa, jotta olisin jaksanut kantaa sitä.

Ihmiset jotka vaikuttivat lukemisharrastukseesi?

Äiti:

Eniten lukemisharrastukseeni on vaikuttanut 1.luokan opettajani, joka opetti minut lukemaan. Kotoa ei harrastukseen annettu tukea. Tulin kodista, jossa kirjahyllyssä oli kaksi kirjaa: raamattu ja kekkosvitsit. Lukemisharrastusta katsottiin karsaasti. Siinä meni silmät ja siitä sai vääriä vaikutteita. Sukan neulominen harmaasta villalangasta oli hyödyllisempää. Sähköäkin säästettiin ja illalla ei voinut kovin myöhään lukea. Valoisat kesäyöt pelastivat ja luin monesti aamuyöhön asti. Kaikesta tästä huolimatta minusta tuli intohimoinen lukija. Aikuisena lukemisharrastukseeni on paljon vaikuttanut se, että olen aina asunut kirjaston lähellä ja kirjaston henkilökunta vinkkaa lukemistapani tuntien kirjoista, jotka voisivat kiinnostaa minua. Kirjasto suosittelee, etsii, kaukolainaa ja varmaan lopulta kirjoittaa haluamani kirjan. Kirjasto on minulle ehtymätön aarreaitta.

Tytär:

Äitini opetti minut lukemaan kun olin 5-vuotias. Lukemisen myötä minulle aukesi uusi maailma. Kirjastossa oli maailman mukavin kirjastonhoitaja ja viihdyinkin kirjastossa pitkiä aikoja kesät talvet. Merkkasin lukemani kirjat pieneen vihkoon ja kun sain tuhat kirjaa luettua 8-vuotiaana,(toki ne olivat lasten kuvakirjoja suurimmaksi osin) äitini kutsui kirjastonhoitajan kotiimme kakkukahville. 7-vuotiaana sain opettajaltani syntymäpäivälahjaksi L.M. Montgomeryn Sateenkaarinotkon, jonka merkitys minulle oli valtava. Suuntasin vanhojen tyttökirjojen pariin ja menetin niille sydämeni. Ne ovat kaikki kirjahyllyssä odottamassa, jos tyttäreni haluaa lukea ne joku päivä.

Kirjat jotka tekivät lähtemättömän vaikutuksen?

Äiti:

Erityisiä kirjamuistoja jäi Anni Swannin kirjoista Iris rukka, Tottisalmen perillinen, Sara ja Sarri. Lähtemättömän vaikutuksen minuun lapsena teki lukemani kirja Salainen puutarha, johon etsin jatkoa pitkään. Myös Setä Tuomon tupa jäi mieleen.  Aikuisena Waltarin Sinuhe egyptiläinen, Leon Uriksen Exodus, Kolmiyhteys ja Mila 18, Linnan Täällä pohjantähden alla ovat kirjoja, jotka olen lukenut useampaan kertaan. Uudemmasta tuotannosta pidin paljon kirjasta Seitsemännen portaan enkeli ja Lundbergin kirjasta Jää. Kotimaisista kirjailijoista nostaisin esiin naiskirjailijat Eeva Kilpi, Marta Tikkanen, Raisa Lardot ja Laila Hirvisaari, joita olen lukenut mielenkiinnolla. Olen myös pitänyt paljon eläneistä ihmisistä kaunokirjalliseen muotoon kirjoitetuista, fiktiivisistä puolielämänkerrallisista kirjoista, joita esim. Hannu Mäkelä (Leinosta, isästä ja äidistä) ja Panu Rajala (Meriluodosta, Paavolaisesta, Ahosta ja Inhasta) ovat kirjoittaneet.

Tytär:

Lapsena rakastuin vanhoihin tyttökirjoihin. L.M. Montgomeryn Anna ja Annan lapset myöhemmissä kirjoissa tuntuivat todellisilta henkilöiltä, joilla kävin aina kylässä lukiessani noita kirjoja uudelleen ja uudelleen. Myös Louisa M. Alcotin tuotanto oli minulle rakas.  Ylä-aste ikäisenä löysin täysin uuden minua miellyttävän genren, kun käteeni tarttui J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta. Tuon ajan järisyttävin kirja oli kuitenkin Alicia, juutalaistytön tarina, joka aukaisi silmäni historialle. Myös Älä itke Saara ja Lapsi 312 jäivät mieleen.  Victor Hugon Kurjat tuli myös luettua hiirenkorville. Aikuisena olen pitänyt mm.Diane Gabaldonin, Kate Mortonin, Victoria Hislopin ja John Boynen kirjoista. Odottelen myös malttamattomana George Martinin suururakan viimeisiä teoksia.  Viime vuosina mieleen on jäänyt Sebastien Japrisotin Pitkät kihlajaiset ja Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe.

Mieluisat ja vähemmän mieluisat tyylilajit?

Äiti:

Tyylilajiasiaa pitää oikein pohtia. Paljon olen lukenut kirjoja, jotka olen itse määritellyt historialliseksi hömpäksi. Olisiko oikea määritelmä sitten historialliset viihdekirjat. Vakavammat kirjat, jotka kertovat juutalaisuudesta, vanhasta Venäjästä, Irlannista, ja joissa on oikea historiallinen viritys ovat kiinnostaneet, samoin Suomen historiaan liittyvät teokset. Elämäkerrat ovat utelias kurkistus eläneisiin ihmisiin. Kotimainen kirjallisuus Finlandia-ehdokkaiden myötä vievät kaksi kolmasosaa lukemisajastani. Minulla ei ole inhokkikirjoja, mutta dekkareita en ole lukenut juuri ollenkaan. Heti kun kirja alkaa vaikuttaa dekkarilta, suljen sen ja palautan kirjastoon. Minulla ei ole mielenkiintoa murhamysteereihin ja jännitykseen. Ajattelen, että on niin paljon muuta luettavaa, mikä kiinnostaa minua enemmän.

Tytär:

Pidän kovasti historiallisista viihdekirjoista ja myös vakavammista historiallisista romaaneista.. Mieluisia ajanjaksoja ja paikkoja ovat 1700 ja 1800-luku sekä 1900-luvun alkupuoli, erityisesti ensimmäisen maailmansodan aikaan keskittyvät romaanit. Tykkään Australiasta karuista oloista ja Englannin sumuisista nummista.  Joskus luen myös  chick-lit-kirjallisuutta, mutta olen melko valikoiva sen suhteen. Oma lajinsa on science fiction, jossa pidän useammasta eri genrestä perinteisestä fantasiasta dystopioihin. Käteeni tarttuu joskus myös dekkari, mutta ei usein. En juurikaan lue elämäkertoja tai tietokirjoja tällä hetkellä, koska vietän niiden parissa tarpeeksi aikaa opintojeni puitteissa.  Teen tällä hetkellä historian graduani ja haluan vapaa-aikana lukea jotain kevyempää kirjallisuutta. Äidistäni poiketen luen melko paljon käännöskirjallisuutta.

Viimeksi lukemasi kirja ja mitä aiot lukea seuraavaksi?

Äiti:

Viimeksi olen lukenut Aino Sibeliuksesta kertovan Ihmeellinen olento. Seuraavaksi luen Enni Mustosen uusimman Ruokarouva, mikä on varauksessa kirjastosta. Äskettäin kuolleen Elie Wiesellin kirja Yö pitää hankkia käsiin, ja se onkin tulossa kaukolainana Porvoosta saakka.

Tytär:

Viimeksi luin Taavi Vartian Varastettu vaimo. Nyt minulla on kesken kaksi kirjaa : Lidia Tsukovskajan Vajoaminen, joka kertoo Stalinin ajan vainoista sekä Margaret Atwoodin Oryx ja Crake, joka kertoo geeniteknologian vaaroista.