Sininen polkupyörä 

Régine Deforges

Gummerus

2001

s.1194

Kuka luki? Tytär

Sininen polkupyörä koostuu kolmesta kirjasta, Sininen polkupyörä, Viettelysten Pariisi ja Rakkauden riemukaari. Teos on yksi Ranskan kautta aikojen suosituimpia viihdekirjoja ja sarjan ensimmäinen osa ilmestyi jo vuonna 1982. Tämä lukemani painos on julkaistu vuonna 2001. Eli vanha kirja, mutta minulle täysin uusi tuttavuus.

Pikaisella silmäyksellä en löytänyt tästä kirjasta arvosteluja muista kirjablogeista.  Sen sijaan löysin kirjailijasta mielenkiintoisen artikkelin Helsingin Sanomista. Ranskalainen kirjailija Régine Deforges kirjoitti 10-osaisen saagan sinisestä polkupyörästä, mutta vain viisi ensimmäistä teosta on suomennettu. Kirja-sarjaa on syytetty plagioinnista, sen rakenne ja henkilöhahmot ovat kuin Margaret Mitchellin Tuulen viemästä. Margaret Mitchellin perikunta haastoi Régine Deforgesin oikeuteen plagioinnista, mutta hävisi kuusivuotisen oikeustaistelun.

 En ole itse lukenut koskaan Tuulen viemää, mutta olen toki nähnyt klassikoksi muodostuneen elokuvasovituksen. Joten minun lukuelämystäni tämä samankaltaisuus ei päässyt häiritsemään. Ja täytyy sanoa, että viihdyin kirjan parissa enemmän kuin hyvin!  

Ensimmäinen osa sijoittuu vuosiin 1939-1942 ja kertoo Leasta, joka on kirjan alussa 17-vuotias, huoleton tyttö Bordeaux`n viinimailla. Leaa ei kiinnosta mahdollinen tuleva sota, vaan Laurent, Lean suuri rakkaus, joka kihlautuu Lean järkytykseksi toisen naisen kanssa. Lea vannoo saavansa vielä Laurentin itselleen. Lea joutuu kuitenkin sodan ja miehityksen aikana aikuistumaan ja hän muuttuu tytönhupakosta rohkeaksi vastarintaliikkeen kuriiriksi, joka kuljettaa salaisia viestejä miehitetyssä Ranskassa sinisellä polkupyörällään.  

Toisessa osassa, Viettelysten Pariisissa, joka sijoittuu vuosiin 1942-1944 Lea pyristelee saksalaismiehitystä vastaan yhä vaikeammaksi käyvässä vastarintaliikkeen taistelussa.  Kolmas osa Rakkauden riemukaari (1944-1945) päättää sodan ja jättää jälkeensä savuavat rauniot ja kipeitä arpia.

Juoni seuraa päähenkilö Leaa ja aluksi hänen lapselliselta tuntuvaa rakastumistaan Laurentiin, jonka vaimo Camille ja heidän vauvansa jäävät Lean vastuulle Laurentin lähtiessä sotaan. Paikalle saapuu antisankari Francois Tavernier, jonka rooli Lean elämässä kasvaa sodan myötä. Lea yrittää pitää kotitilaansa pystyssä, mutta saksalaiset miehittäjät asettuvat alueelle ja Lean sisko rakastuu heillä majailevaan upseeriin.  Viinitilan tilanhoitaja vetää välistä ja myy saksalaisille ja hänen poikansa Mathias, joka on rakastunut Leaan, häilyy hyvän ja pahan rajamailla. Pariisissa Lealla on kaksi ystävää, juutalainen nainen Sarah Mullstein ja erikoinen juutalainen kirjailija Raphael Mahl, joka on kirjan ristiriitaisin ja traagisin hahmo. Myös Lean setä, isä Adrien, dominikaanimunnkki, joka organisoi vastarintaa ja kamppailee uskonsa kanssa kuuluu kirjojen avainhenkilöihin. Ystäviä ja vihollisia on vaikea erottaa toisistaan ja kauheuksiin syyllistyvät yhä enenevissä määrin myös ranskalaiset maanmiehet.

Henkilöhahmona Lea on alkuun lapsellinen ja ärsyttävä. Kun hän kohtaa ensimmäistä kertaa tulevan ystävänsä Sarah Mullsteinin, keskustelu meni näin:

    Lea ei vastannut, vaan jäi odottamaan jatkoa epäkohteliaasti välinpitämättömän näköisenä. –Isäni ja mieheni pitävät Francois Tavernierà suuressa arvossa. Hän on ainoa, joka yrittää auttaa minua saamaan heille luvan lähteä Saksasta. –Miksi he haluavat lähteä Saksasta? Lea kysäisi uteliaana miltei vastoin tahtoaan. –Koska he ovat juutalaisia.- Entä sitten?- No sitten, Sarah Mulstein vastasi lempeällä äänellä, heidät pannaan keskitysleireihin, heitä kidutetaan ja heidät tapetaan. Lea tuijotti häntä uskomatta korviaan, mutta naisen synkkä katse kertoi totuuden. 

–Suokaa anteeksi, en tiennyt.

Lean välinpitämättömyys kuitenkin karisee kun saksalaiset marssivat kohti Pariisia ja Lea lähtee kammottavalle pakomatkalle mukanaan Laurentin viimeisillään raskaana oleva vaimo Camille. Kun kirja etenee, Lea muuttuu ja lukijana alan jännittää hänen puolestaan.

Sininen polkupyörä on mielestäni viihdyttävä ja koskettava kirja ja suosittelen sitä lämpimästi äidilleni, joka on historiallisten viihderomaanien ystävä. Aloitin muuten ranskan opinnot tänä syksynä. Tunnilla sain valita itselleni ranskalaisen nimen.

                  

                           Je suis Lea.

Victoria Hislop
Paluu

Kuka luki? Äiti

Brittiläiseltä Victoria Hislopilta on suomennettu tähän mennessä kolme kirjaa. Ensimmäinen kirja, Saari, kertomus Spinalongan  leprasaarelta on käännetty lukuisille kielille ja siitä tehty tv-sarja on nähty myös Suomessa. Paikoin tv-sarja oli jopa pitkästyttävä, eikä yltänyt kirjan tasolle.

Toinen kirja Elämänlanka kertoo tapahtumasta, missä 1917 Thessalonikin suurpalon yhteydessä pieni tyttö joutuu eksyksiin äidistään loppuelämäkseen. Kolmas kirja, eli tässä esiteltävä Paluu on mielestäni paras tästä kolmikosta.

Lontoolainen Sonia matkustaa Granadaan ja kuulee vanhalta ravintolanpitäjältä uskomattoman tarinan Ramirezin perheestä, josta ei ole aikaisemmin tiennyt mitään. Tarina on Sonian espanjalaisen äidin tarina, johon myös vanha mies liittyy läheisesti. 

Tietoni Espanjan sisällissodasta ovat olleet vähäisiä, mutta kirja avaa ikkunan tuohon kolme vuotta kestäneeseen kenraali Francon voittamaan sotaan. Ramirezin perheen kokemukset sisällissodassa ovat dramaattisia. Isä vangitaan,

kolme poikaa kuolee ja ensirakkauttaan ikuisesti etsivä Mercedes pakenee Lontooseen, eikä palaa enää Espanjaan. Sota on raakaa ja siviileilläkään ei ole turvapaikkaa missään. Italia ja Saksa tukevat Francon joukkoja, tasavaltalaisilla on tukijoita vähemmän. Francon diktatuurin jälkeen demokratia koitti Espanjassa vasta 1975, enkä oikein usko sisällisodan haavojen umpeutuneen vieläkään. 

 

Sonian valinta palata äitinsä juurille Granadaan palauttaa lukijan kehyskertomukseen. Kirja ei ole viihteellinen, kuten ei muutkaan Hislopin kirjat. Jos uusia suomennoksia tulee, käsi nappaa kirjaston hyllystä luettavaa tämän kirjailijan kohdalta. Kaikki kolme kirjaa ovat olleet Etelä-euroopan historiaa valaisevia ja aiheiltaan kiinnostavia. Hislop kertoo elävästi takertumatta pieniin yksityiskohtiin. Kirjassa Paluu espanjalainen tanssi kulkee kirjan henkilöiden mukana loppuun saakka. Äidit rakastavat lapsiaan ja perheiden yhteenkuuluvaisuus on vankkaa.

Kehyskertomus naisen epäonnistuneesta avioliitosta ei herätä suurempaa kiinnostusta ja kirja voisikin hyvin alkaa sivulta 130 ja kehyskertomus voitaisiin kuitata muutamalla sivulla. Pelkäänpä, että kirjailijaa tuntematta lukija voi luovuttaa jo alkuvaiheessa.

Hislopin kirjoja voi lukea useampaan kertaan, kuten olen tehnyt. Elämänlanka sai uusia ulottuvaisuuksia lukiessani kirjan uudelleen. Onko kirjojen uudelleen lukeminen ajanhukkaa, mietin kun keskityin kirjaan uudelleen. Kirjoja on niin paljon ja kaikkea ei ehdi lukea ja lukemattomien kirjojen pino kasvaa pöydälläni, mutta lukemisesta en luovu.