Lundberg Ulla-Lena

Jää

Kuka luki? Äiti

”Kun meri jäätyy, on pidettävä korvat auki ja oltava silmä kovana. Miten jää makaa ja missä virtapaikat ovat. Mistä tuuli käy. Mustat läikät sulaa, vihreät sileää jäätä, maidonsininen kuin sokean silmää peittävä kalvo, sitä on muistettava varoa... Kuuntele, millä tavoin jää natisee....... Meri on kylmä, paina se mieleesi ja syvä.”

Presidentti Tarja Halonen valitsi 2012 Finlandia-voittajaksi Ulla-Lena Lundbergin kirjan Jää ja kehui erityisesti kirjan soljuvaa kieltä. Sain kirjan lahjaksi sen ilmestyttyä ja nyt viisi vuotta myöhemmin luin sen uudelleen tätä blogia varten, koska se oli jättänyt minulle muistijäljen hyvästä kirjasta. Kirjaa oli edeltänyt Lundbergin kirja Marsipaanisotilas. Luin kirjat väärässä järjestyksessä. Marsipaanisotilaassa kerrotaan kirjan Jää päähenkilön perheestä ja nuoruudesta. Kirjassa Jää tämä aikuisuuteen ehtinyt ahvenanmaalainen nuori pappi, Petter Kummelin, saa pappisviran Ahvenanmaan ulkosaaristosta Luodolta, paikasta, jota ei näy edes kartassa.

Pappi saapuu tuuliselle, lähes puuttomalle, säiden armoilla elävälle Luodolle vaimonsa ja pienen tyttärensä kanssa. Eletään sodan jälkeistä neljäkymmentä luvun loppua. Seurakunta ottaa sydämellisen, kaikki huomioivan papin perheineen lämpimästi vastaan. Kirjan toiseksi päähenkilöksi nousee Petterin nuori vaimo Mona, joka lypsää itse lehmänsä, leipoo leivän, kirnuaa voin, pitää yllä järjestystä ja kestitsee jatkuvana virtana pappilaan poikkeavat vieraat ja sukulaiset. Jonkinlainen tunteettomuus ja viileys lapsia kohtaan, pelko ihmisten tulemisesta liian lähelle, ahkeruus ja pakonomainen yksin selviytymisen tarve ovat Monan piirteitä.

Sivuhenkilöistä Neuvostoliitosta paennut lääkäri, tohtori Irina Gyllen, ei voi hoitaa virkaa Suomessa ennen suomalaisen tutkinnon suorittamista. Lääkäri hoitaa kätilön virkaa ja on muutenkin tarpeellinen saaristossa, missä ei muita terveyspalveluja ole lähellä. Terveystaloa rakennetaan ruotsalaisin lahjoitusvaroin. Lääkärillä on omat huolensa. Hän on joutunut jättämään poikansa Venäjälle ja yhteyden saaminen näyttää mahdottomalta. Äiti ei selviä ilman lääkkeitä. Posti-Anton on saaristossa kotonaan. Hänen tarinoita ja uskomuksia voisi lukea lisääkin. Suntio, lukkari, kauppias Adele, opettaja Lydia ja muut luotolaiset ovat kuin yhtä perhettä valmiina auttamaan, kun apua tarvitaan. Tosin saarelaisillakin on eripuransa.

Ilmassa värjyy, lukija odottaa, että kohta tapahtuu. Kirja ei pysy kasassa pelkällä arkipäivän kuvauksella, vaikka sekin mielenkiintoista. Saaristolaiselämää, kaunis, lyhyt kesä, meri, syysmyrskyt alkavat ja sen mukana kaiken kattaa pian kiiltävä, mutta petollinen jää. Jää koituu myös papin perheen kohtaloksi. Neljä vuotta saaristolaiselämää olosuhteista valittamatta kohtaloon alistuen Mona pakkaa tavaransa, myy toisen lehmänsä ja jättää saaristolaiselämän muuttaen kahden pienen tyttärensä kanssa mantereelle. Monan vahvuus periksi antamattomuus ja lujuus tarvittaessa kuvaa vahvaa naista, joka ottaa kohtalonsa nöyrästi vastaan, eikä jää neuvottomana toisten huolehdittavaksi.

”Pakko, mikä pakko. Niin yksinkertaista se on.” (Mona)

Lundberg kertoo kirjassaan sukunsa tarinan ja sanoo haastattelussa, että kirjan kirjoittamiseen meni 60 vuotta. Lundbergin luistava kieli on ihailtavaa. Tuleeko käännöksessä kaikki ilmi on kysymys, jota joskus pohdin. Jääkö sävyjä piiloon, kun ei voi lukea kirjaa alkukielellä? Tosin käännöstäkin on kehuttu. Saaristolaiselämän viipyilevä kuvaus viehättää. Elämä on yksinkertaista, mutta silti rikasta. Luonnonläheisyys on osana ihmisten elämää ja yhteisöllisyys elämäntapa.              

Lundberg on kirjoittanut hienon kirjan ja on Finlandia-voittajien joukossa paikkansa ansainnut.

Lue tämä kotimainen kirja.

Chris Cleave

Sodassa ja rakkaudessa

Gummerus 2016

s.480

Kuka luki? Tytär

Luin viime yönä loppuun Chris Cleaven sodassa ja rakkaudessa. En malttanut laskea kirjaa kädestäni, mikä on aina hyvän kirjan merkki. Lukukokemus oli hyvä, ei toki aivan järisyttävä,mutta aion ehdottomasti tutustua kirjailijaan paremmin. Chris Cleaven läpimurtokirja Little Been tarina nousee ehdottomasti lukulistalleni.

Sodassa ja rakkaudessa kertoo toisen maailmansodan alkuvuosista. Kun sota syttyy, Alistair ilmoittautuu vapaaehtoiseksi. Mary haluaa myös kantaa kortensa kekoon, mutta päätyy opettamaan hylättyyn kouluun lapsia, joita kukaan ei huoli evakkoon. Tom puolestaan haluaa välttää koko sodan. Päähenkilöiden elämät kietoutuvat yhteen ja kukin pohtii moraalisia kysymyksiä oman elämänsä valossa. Alistair joutuu kohtamaan sodan mielettömyyden Dunkerquessa ja Maltan piirityksessä. Mary kapinoi yhteiskuntaluokkansa tekopyhyyttä vastaan opettaessaan tummaihoista Zachary-poikaa, joka ei kelpaa kenellekkään. Tom kärsii tunnontuskia omista valinnoistaan.

Chris Cleaven kieli  ja kirjoitustyyli on mielenkiintoista. Päähenkilöiden käyttämä kieli on paikoitellen epäuskottavan sarkastista. Toisaalta se tuo tarvittavan kepeyden raskaaseen aiheeseen. Sodan mielettömyyttä kuvataan paikoitellen hiuksianostattavasti ja kirja tasapainoilee kepeähkön dialogin, kuivan brittihuumorin ja raskaan aiheen välillä kiitettävästi. Lukukokemus on miellyttävä ja hämmentävä. Sitä jää janoamaan lisää.

Mary liittyy ambulanssijoukkoihin ystävänsä Hildan kanssa Lontoossa:

  ” Siellä on mies. He tuovat hänet ulos.” Mary ja Hilda juoksivat tien yli, ja Hilda kantoi mukanaan lääkelaukkua. Hilda huusi: ” Sanokaa, ettei miehen päätä saa siirtää!” ” No tuskin sitä sinnekkään jätetään.”

Alistair merihädässä Välimerellä:

” Kunhan päästään Brightonin laiturille, eiköhän kiinnitetä tämä paatti jonnekkin ja käydä haukkaamassa kalaperunat?”

Vai kun Alistarilta kysytään sodasta:

”Miten siitä voisi puhua lounaalla? Tylyjen pommikoneiden ja tylyjen tankkien jäljessä oli tullut tylyjä miehiä tylyinä muodostelmina saappaat tiukasti tahdissa kopisten. Hirvittävä tylyys, jota tavalliset miehet olivat paenneet ja jota vastaan poikkeukselliset miehet olivat sännänneet, ja he olivat jauhautuneet pehmeään ranskalaiseen liejuun, sillä tasaista jälkeä kyntävien tankkien telaketjut eivät tehneet eroa ruumiin ja saven välillä. Alistair näki ystäviensä rusentuneet, litistyneet kasvot.