Minna Rytisalo

Lempi

Kuka luki? Äiti

Pohjoisesta on tullut uusia kirjailijoita nopeaan tahtiin: Kinnunen, Heikkinen, Oikarinen, Törmälehto joitakin mainitakseni. Monet heistä eivät enää asu pohjoisessa, mutta aihepiirit kertovat, että pohjoinen on jättänyt jälkensä. Uusimpana heistä kuusamolainen Minna Rytisalo on kirjoittanut esikoiskirjansa nimeltä Lempi. Kirja on hyvä lukuromaani ja kirjailijalta toivoisi lisää luettavaa. Onnistuneen esikoiskirjan jälkeen on varmaan haastavaa ryhtyä uuteen ponnistukseen. Pitäisi kirjoittaa parempi kirja tai ainakin yhtä hyvä kuin ensimmäinen. Joskus lukijana joutuu kuitenkin pettymään. Toinen kirja ei lähde lentoon ensimmäisen tavoin.

Kirjassa Rytisalo kertoo kolmen ihmisen tarinan eletystä elämästä jatkosodan ja Lapin sodan aikana. Kaikilla kolmella on jonkinlainen suhde Lempiin. Lempi kietoutuu jokaiseen tarinaan kiinteästi. Lempin persoona jää ohueksi, eikä siitä olisi neljänneksi tarinaksi.Viljami on Lempin nuori aviomies, mutta avio-onni jää hyvin lyhyeksi Viljamin jouduttua sotaan, mistä ei arvaamattomasta syystä henkisesti ehyenä palaa. Ellille Lempi on talon nuori, taitamaton emäntä, joka on vienyt hänen paikkansa emäntänä. Sisko on Lempin kaksoissisar ja hänen tarinansa jää irralliseksi, vaikka Lempi on sukusitein kiinni Siskon elämässä.

Kaupunkilaistyttö Lempi lähtee pientalon emännäksi Lapin korpeen, missä ei samoja virikkeitä ole kuin kaupungissa. Ei kerro Lempi mitä hän koki maalle muuttaessa. On osattava ja jaksettava paljon, mutta Lempi ei osaa ja piikatyttö Elli saa näyttää osaamisensa, on kateellinen ja katkera ja tuntee jopa vihaa Lempiä kohtaan. Viljami lähtee rintamalle ja saa Elliltä viestin lähteneensä Lempin vastasyntyneen pojan ja kasvattilapsen Anteron kanssa evakkoon muiden mukana. Kirjeessä Elli  kertoo Lempin kadonneen. Hänet on nähty nousevan saksalaisten autoon. Lukijan aivoissa välähtää. Äiti jättänyt vastasyntyneen ja kadonnut.

Elli palaa tilalle poikien kanssa evakosta. Talo on säilynyt koskemattomana. Elli odottaa Viljamin paluuta ja raataa, että kaikki olisi kunnossa Viljamin palatessa. Elli käyttäytyy kuin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivä; on kylmä ja täysin tunteeton, mutta rakastaa poikia kuin omiansa ja pitää heistä hyvää huolta.

Lukijalta eniten empatiaa saa pettynyt, raastavista tunteista kärsivä Viljami, joka palaa romahtamisensa  jälkeen sotasairaalasta salojen kautta kävellen kotiinsa usean päivän ajan. Kaiken kohtaaminen ja toteaminen pelottaa. Viljamin suhde poikiin jää ohueksi. Siinähän olisi se mistä ottaa kiinni jaksaakseen. Mutta Viljami ei oikein jaksa. Suhde Elliin ei ole rakkautta. Se on ajautuminen elämässä jotenkin eteenpäin. Tilanne ratkeaa dramaattisesti. Tragediasta on vihjailtu ja aavisteltu kylässä jo pitkään, mutta se on paljon traagisempi kuin lukija osaa odottaa.

Siskon tarina onkin sitten hieman irrallinen, mutta sopii ajankuvaaan. Lempin kaksoissisar rakastuu saksalaiseen Maxiin ja lähtee hänen mukaansa Norjan kautta Hampuriin. Seurustelua saksalaisten sotilaiden kanssa ei pidetä kovin kummallisena. Saksalaiset herättivät toivoa paremmasta elämästä ja siihen Siskokin uskoi. Vasta sitten kun saksalaisista tulee vihollisia Lapin sodan aikaan suhtautuminen muuttuu. Monet suomalaiset tytöt pettyvät. Onni Saksan maassa ei kukoistakaan ja moni joutuu palaamaan Suomeen. Kohtelu Suomessa ja saksalaisen morsian - nimittely jatkuu läpi elämän. Tunneside kaksoissisareen säilyy, vaikka yhteyttä ei ole ollut aikoihin. Kun Sisko palaa maitojunalla Suomeen, ei hänellä ole paikkaa minne mennä. Isä on kuollut, kotitalo pohjoisessa on poltettu. Sisko suuntaa Viljamin ja Lempin kotipaikkakunnalle ja ilmestyy taloon kynnet lakattuina, hattu päässä. Lukija saa itse kuvitella mitä sitten tapahtui. Ehkä Sisko oli poikien pelastus. Siskosta tulee uranainen, joka antaa iäkkäänä haastattelun lehdelle kertoen kaiken, mitä Saksassa koki. Vain sen, että Norjassa ollessaan Max pahoinpiteli hänet henkihieveriin hän jättää kertomatta.

Rytisalon kieli on elävää, kaunista ja notkeaa ja kerronta johdonmukaista. Tunnelmienluojana hän on parhaimmillaan ja esimerkiksi Viljamin kotiin tulo jalkaisin salojen kautta on kuvattu tunteisiin

vetoavasti. Äidinkielenopettajana hallitsee kirjoittamisen taidon, kauniin kielen ja lämpimästi toivoisi onnistunutta jatkoa kirjailijauralle.

Kirja on hyvä lukuromaani, jossa on monenlaisia tunteita: lempeä, pettymystä, vihaa, kateutta, katkeruutta, julmuutta, sisarrakkautta, kaipausta sota-ajan kulisseissa. Lukijan mieli askaroi tapahtumissa pitkään kirjan lukemisen jälkeen. Jatkoa kirjalle ei jää odottamaan. Tämä on loppuunkäsitelty. Pohjoinen on puhunut.